lauantai 5. heinäkuuta 2014

Superdieetti viikko 1.

Takana on nyt lähes viikko superdieettiä ja ajattelin nyt kertoa ensimmäiset ajatukset siitä ja sen kuinka tähän asti on sujunut. Voisin muutenkin aina viikon välein raportoida dieetin sujumisesta tänne.

Untitled

Ensimmäinen viikko on mennyt lähinnä ruokavaliota opetellessa ja sitä orjallisesti noudattaen. Ei se niin helppoa ja yksinkertaista ole yhtäkkiä punnita jokaista ruoka-ainetta, mutta mitä pitemmälle viikkoa on tultu sitä helpommaksi se on käynyt. Oppii tietyt rutiinit miten näistä selviää.

Untitled

Olen syönyt siis nyt viisi kertaa päivässä ja alun ähky on muuttunut melkein jatkuvaksi näläksi. Tämä on tosin hyvä merkki, sillä aineenvaihdunta se vain käynnistyy ja laittaa kuonat liikkeelle. Ikinä en olekaan ollut näin onnellinen siitä, että on jatkuva nälkä, saan rampata vessassa ja naama puskee näppyä. :D

Untitled

Liikunta on ollut tärkeä osa mun elämää jo kauan, joten sitä osaa tästä dieetistä en osannut jännittää. Muutoksia tämä toi tosin siihenkin. Nyt olisi tarkoitus tehdä viikossa neljä aerobista ja neljä salitreeniä. Ihan kaikkia noita en onnistu viikkoon sumplimaan joten tein kompromissin ja teen ensin neljä aerobista ja kolme salia viikossa ja seuraavalla viikolla toisinpäin.

Untitled

Urheilujenkin osalta tämä dieetti on tuntunut hyvältä. Treeni kulkee ja tuntuu menevän perille sinne minne pitääkin. Uutena ja pienellä epäilyksellä otin fitfarmin suosituksesta mukaan treenijuomankin, joka osoittautui hyväksi jutuksi. Se tuntuu antavan ihan uutta boostia treeniin ja ehkäisee kataboliaa.

Untitled

Herkkuhimoa ei ole pahemmin ollut, onneksi. Tänään olen tosin himoinnut herkkuja, kiitos viime öisen unen, jossa kiskoin kaksin käsin karkkia kitusiini. :D Melko kivuttomasti tämä on sujunut tähän asti muutenkin ja kiloja on karissut jo reilu kolme. Osa siitä on silti nestettä, mutta kuitenkin. Vaikein hetki oli ihan ensimmäinen dieettipäivä, kiitos kammottavan pääkivun. Ei ole helppoa vetää yhtäkkiä hiilareita minimiin, kropalla kestää hetki tottua hiilarittomaan elämään.

57141

Heti alkuun ostin itselleni pieneksi tsempiksi uuden hupparin saliltani. Tää on niin kiva! Working for my fitness todellakin! ;)

57142




8 kommenttia:

  1. Minä jään odottamaan päivityksiä kuinka etenee.Tsemppiä projektiin! :)

    VastaaPoista
  2. Pääsitkö opiskelemaan? :) Eikös tällä viikolla tullut tulokset? Tsemppiä dieetille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varasijalla 5 tällä hetkellä eli jännittäminen jatkuu. Ja kiitos! :)

      Poista
  3. Hei kysymys: Kun pitää olla tietty määrä lihaa, niin punnitsetko sen ennen kypsennystä vai jälkeen?

    VastaaPoista
  4. Pitääkö tuossa syödä erilaisia patukoita ja rahkaa mielettömästi?
    Tsemppiä taisteluun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rahkaa kyllä (tai sen tilalla raejuustoa, proteiinivanukkaita jne.), mutta patukoita ei. Niillä sai korvata joitain osia aterioista, mutta itse söin yleensä mieluummin jotain muuta. Vaan pari kertaa taisin kiireessä syödä patukan. :)

      Poista