lauantai 27. syyskuuta 2014

Porin päivä 2014

Jestas meillä on ollut kiireistä opintojen kanssa. Seitsemän kurssia heti ensimmäisellä periodilla, ei voi väittää, että olisi mikään pehmeä lasku. Toisella periodilla onneksi helpottaa ja silloin opiskelenkin vähän normaalimpaan (yleisempään) tahtiin, kolmea tai neljää kurssia samaan aikaan.
Mielenkiintoisia nämä opinnot kyllä on, ei voi valittaa, mutta tahti on alusta asti kyllä kova. :)

279144
Kohta lentää pärekori!

Tänään kävin ystäväni Annen kanssa Porin päivän markkinoilla kiertelemässä kojuja ja seuraamassa pärekorinheiton epävirallisia MM-kisoja. Lisäksi syötiin Porilaiset kuten asiaan kuuluu ja kävimme Satakunnan museossa. Taidettiin me metrilakuihinkin haksahtaa. :D

Ei me kauaa jaksettu pärekorinheittoon keskittyä, mutta hienosti näytti korit lentävän. Jopa niin hienosti, että yksi saatiin melkein päällemme! Siitä siirryttiin sitten Porilaisten kimppuun ja kun syöminen kerran aloitettiin, vyöryttiin Jätskibaari Vohveliin syömään vielä jälkkärit. Vohvelista löytyy muuten Porin parhaat jäätelöt ja kaikki on vielä itse valmistettu. Kyllä sen maistaakin, ihan taivaallisen makuisia!

279145
Porilainen
Eipä mulla mitään muuta ihmeellistä nyt ole elämässä tapahtunutkaan. Tämä Porin päivä tais olla jännin. Lähinnä oon opiskellut, nukkunut aina kun mahdollista ja olin mä tuossa Yrjönkadun approssakin keskiviikkona. Odotan sitä toista periodia, että tämä tästä vähän rauhoittuisi. Älkää ymmärtäkö väärin, opiskelu on kivaa ja ala just oikea, mutta vastapainoksi haluan jotain muutakin. Olisi esimerkiksi ihan huippua, jos pääsis salille ja Zumbaan taas viikoittain! :)

279142

Kukkakuvioinen collegepaita - Second Hand (Vero Moda)
Toppi - GT
Farkut - Cubus (Uudet!)
Nahkatakki - Zalando (Only)
Kaulahuivi - Second Hand
Laukku - Daniele Donati
Tennarit - Think! Shoes

279143

Kamalan vähän sain nyt tekstiä aikaiseksi, mutta se nyt ei ehkä ole mikään maailmanloppu. Tarkoitus olisi tänään saada ainakin yksi essee valmiiksi ja lukea tenttikirjaa, joten ehkä parempi keskittyä nyt niihin eikä blogiin. :D

279141



sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Keltainen ja okranvärinen maa

Sain mun ihanan Katrin Suomeen ja käytiin mm. Porin nepalilaisessa ravintolassa Yak & Yetissä syömässä, shoppailemassa ja ollaan vaan hölötetty ihan hulluna. Nyt kun onnistuu ihan livenä! ♥

Eilen vietin mun 24-vuotis synttäreitäni. Kävin ystäväni kanssa Miamissa syömässä, juotiin Havannassa drinksut ja sitten elokuviin. Käytiin katsomassa As Above/So Below, joka tuli eilen ensi-iltaan. Ensimmäinen elokuvateatterissa näkemäni kauhu ja tykkäsin kyllä! Katson siis aivan hulluna kauhua ja mua on vaikea pelästyttää, eikä mikään jää kummittelemaan uniinkaan ja siksi yllätyinkin iloisesti, että As Above/So Below oli oikeasti minusta pelottava. Suosittelen!

149142

Toppi - JC
Paita - Gina Tricot
Legginssit - Lidl
Kaulahuivi - Second hand
Laukku - Second hand (H&M)
Tennarit - Think! Shoes

149141

Yliopistokin on alkanut mukavasti. Meillä on ihan huippuja opiskelijoita, mukavat opettajat ja mielenkiintoiset luennot (jos ei lasketa ruotsia ja viestintää :D). Kamalasti vain jo hommia ja mulla onkin mennyt kaikki aika niitä vääntäessä. Nytkin pitäisi kirjottaa yhtä ryhmätehtävää ja lukea paria kirjaa! Niinpä niin.. No jos en ole viiteen vuoteen opiskellut niin ei ihmekään, että on aluksi vähän hakemista tän kanssa. Äkkiäkös nämä opiskelutouhut palaa mieleen. :)

149143

Innostuin tässä vähän shoppailemaankin synttäreiden kunniaksi, kun vielä ei ole tämä opiskelijoiden köyhyyskään lyönyt päin kasvoja. Nahkatakki oli oikeastaan synttärilahja äidiltä ja isältä, koska vanha takki oli jo aivan hajalla. Takki on Onlyn ja tilattu Zalandolta, mustan sijaan päädyin tällä kertaa ruskeaan.

 Lisäksi Zalandolta on tulossa vielä yksi älyttömän ihana neuletakki, sellainen pitkä joita näkyy katukuvassa paljon. Tähän lenkkarimuotiinkin hurahdin ja ostin alla olevat kengät Kookengästä hintaan 49,95. Näyttää omaan silmääni tosi kivalta, varsinkin niiden pitkien neuleiden kanssa! Ja tällainen supermukava muoti sopiikin mulle aivan mainiosti. Nämä mun paljon parjaamat lättäjalatkaan eivät särje lenkkareissa. :)

149144